Yhdistymisen arki ja juhla
”Perustamalla yhdistys saataisiin niin suuret kuin pienetkin yhteiskunnan puutteet korjatuiksi ja ongelmat ratkeaisivat pian.”
Kukas fornalaisista menikään noin sanomaan? Ei tiettävästi kukaan. Lainaus on sosiologi Alapurolta ja historioitsija Steniukselta. Yhdessä poliittisen historian tutkijan Liikasen ja museologi Smedsin kanssa he toimittivat – sopivasti FORNAn syntymisen aikoihin – hienon teoksen nykyaikaisen Suomen synnystä. He erittelevät, kuinka 1700-luvulta alkaen Suomessakin ”yhdistykset myötävaikuttivat yhteiskunnan vapautumiseen valtion holhouksesta samalla tavoin kuin kahvilatkin, houkuttelemalla yleisöä vapaaseen ja avoimeen keskusteluun”.
Brittiläisen taiteilijan Reginald Brillin (1902–1974) öljymaalaus A Surgical Operation (1935).
(Kuva: Wikimedia Commons)
Alapuro ja Stenius selittävät:
”Aivan uudella tavalla korostettiin nyt vapaaehtoisen toiminnan merkitystä yhteiskunnan henkisessä ja aineellisessa kehittämisessä. Syntyi sellaisia sivistys- ja hyväntekeväisyysseuroja kuin raittius- ja rouvasväenyhdistyksiä säästöpankkeja ja ensimmäinen vapaaehtoinen palokunta. Sanalla yhdistys oli maaginen viehätysvoima, vaikkei se ulottunutkaan kapean sivistyneen luokan ulkopuolelle.”
Kuva vas: Naisten äänioikeusyhdistyksen aktivistit McCormick ja Parker 1913. (Kuva: Wikimedia Commons.)
Sulkunen kirjoittaa:
”Organisoituminen, kansalaistuminen ja uusi sukupuoleen perustuva jako olivat toisiinsa kietoutuneita historiallisia prosesseja. Yhdessä ne muodostivat keskeisen juonteen siinä kokonaiskulttuurisessa uudelleen järjestäytymisessä, jossa suomalainen kansakunta, kansallisvaltio ja kansalaisyhteiskunta saivat hahmonsa.”
Suomalaistutkijoiden esitys on linjassa monien muiden yhteiskuntatutkijoiden näkemysten kanssa. Esimerkiksi yhdysvaltalainen sosiologi Eyerman on pitkään paneutunut ’sosiaalisten liikkeiden’ avainrooliin modernistuvassa maailmassa. Hän kiinnittää huomionsa perinteisen, paikallaan pysyvän elämäntavan väistymisestä seuranneisiin ”vapautumisen ja vieraantumisen” ilmiöihin, jotka kumpikin alleviivasivat yhdistymisen mielekkyyttä.
…käytäntöä…
Mikä ihmisiä yhdistää, mikä saa heidät mukaan yhteiseen toimintaan ja mitä yhdistykset välittävät toiminnallaan?
FORNAn pj. Merja Fordell (oik.) ja siht. Tiina Vainio maailmankonferenssin illanvietossa Uudessa-Seelannissa 2001.
Näin kysyivät politologi Hänninen, kulttuuripolitologi Kangas ja sosiologi Siisiäinen 2003 toimittamansa kirjan esipuheessa. He vastasivat: ”Mukaan vetämisen ja yhteen liittämisen syyt ja vaikuttimet voivat olla hyvinkin erilaisia.” Kolmikko teroitti, että niin ”suuret aatteet” kuin ”pienet teot” ovat aivan tavallisia tekijöitä yhdistymisen taustalla. Jokin ”jokapäiväiseen elämään” kuuluva seikka sinetöi ihmisten liittymisen osaksi joukkovoimaa tai aatteellista yhteisyyttä.
Maria sairaalan kanslia. (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo)
Osallistumisen motiivina ei tarvitse aina olla itsensä tai maailman muuttaminen. Yhtä hyvin se saattaa olla halu löytää toiminnan tapoja, joissa voi nauttia siitä mitä on joutumatta muutoksen paineen vietäväksi. Harrastustoiminta voi hyvin tarjota mahdollisuuden kumpaankin.
Lastenlinnan edustalla 1921 Helsingin Toisella linjalla. (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo)
Sääty-yhteiskunnalle oli tyypillistä, että syntyperä määritti varsin pitkälle myös jäsenyyksiä kulttuurisissa ja sosiaalisissa yhteisöissä. Yhä pidemmälle etenevä työnjako ja yhteiskunnallinen eriytyminen kapeuttavat yksilöiden organisaatiosidoksia. Onkin todennäköistä, että yksilöiden yhteiskuntasidosten määrä kasvaa samanaikaisesti yksittäisten sidosten voiman vähetessä. Yhdistysten erikoistuminen ja työnjako voivat edetä niin pitkälle, että toimijoiden kokonaisvaltaisuustarpeet jäävät tyystin tyydyttämättä, mikä voi sysätä heitä liittymään vähemmän rationaalisiin yhteenliittymiin.
Kokonaisvaltaisuustarpeet?
Aivan jokaista sosiologista käsitettä ei ehkä tarvitse elääkseen hyvää elämää, parantaakseen maailmaa ja kokeakseen toimintansa mielekkääksi. Mutta termissä taitaa olla vinha perä. Ihmisten lähtemistä epäviisaisiin tai esimerkiksi sosiaalieettisesti arveluttaviin joukkoliikkeisiin voi hyvinkin tulkita puutteellisen vertaistuen ja -kritiikin seuraukseksi. Näiden kaikelle ihmisenä kasvamiselle välttämättömien asioiden vaje saattaa vahvistaa houkutusta hurahtaa jopa järjenvastaisiin, tietoa, totuutta ja kriittisyyttä vieroviin tai muutenkin kyseenalaisiin liittoutumisiin. Ja kokonaisvaltaisuuden ohentuminen kokemuksessa omista viiteryhmistä vaikuttaa totta vie riskialttiilta.
Leikkaus Punaisen Ristin sairaalassa Tampereella Johanneksen koululla sisällissodan aikana 1918. (Kuva: Wikimedia Commons)
