Skip to main content

Yhteisvoimaa Italiassa: mielenosoitus naisten oikeuksien puolesta Roomassa 13.3.2010. (Kuva: Wikimedia Commons)

Yhdistymisen arki ja juhla

”Perustamalla yhdistys saataisiin niin suuret kuin pienetkin yhteiskunnan puutteet korjatuiksi ja ongelmat ratkeaisivat pian.”

Kukas fornalaisista menikään noin sanomaan? Ei tiettävästi kukaan. Lainaus on sosiologi Alapurolta ja historioitsija Steniukselta. Yhdessä poliittisen historian tutkijan Liikasen ja museologi Smedsin kanssa he toimittivat – sopivasti FORNAn syntymisen aikoihin – hienon teoksen nykyaikaisen Suomen synnystä. He erittelevät, kuinka 1700-luvulta alkaen Suomessakin ”yhdistykset myötävaikuttivat yhteiskunnan vapautumiseen valtion holhouksesta samalla tavoin kuin kahvilatkin, houkuttelemalla yleisöä vapaaseen ja avoimeen keskusteluun”.

Brittiläisen taiteilijan Reginald Brillin (1902–1974) öljymaalaus A Surgical Operation (1935).
(Kuva: Wikimedia Commons)

  • Leikkaus alkamassa Charing Crossin sairaalassa (1818–) Lontoossa 1900; hoitajista kahdella pitää kiirettä. (Kuva Wikimedia Commons)

    Leikkaus alkamassa Charing Crossin sairaalassa (1818–) Lontoossa 1900; hoitajista kahdella pitää kiirettä

    (Kuva: Wikimedia Commons)
  • Leikkaus Punaisen Ristin sairaalassa Tampereella Johanneksen koululla sisällissodan aikana 1918.

    Leikkaus Punaisen Ristin sairaalassa Tampereella Johanneksen koululla sisällissodan aikana 1918

    (Kuva: Wikimedia Commons)
  • Lastenlinnan edustalla 1921 Helsingissä Toisella linjalla. (Kuva Helsingin kaupunginmuseo)

    Lastenlinnan edustalla 1921 Helsingissä Toisella linjalla

    (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo)
  • Lastenlinnan (1917–) sairaanhoitajia ja ylilääkäri Arvo Ylppö (1887–1992)

    Lastenlinnan (1917–) sairaanhoitajia ja ylilääkäri Arvo Ylppö (1887–1992) Helsingin II linjalla sijainneen sairaalan lähikallioilla 1921.

    (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo)
  • Kivelän sairaalassa kahvitauolla yli sata vuotta sitten. (Kuva Helsingin kaupunginmuseo)

    Kivelän sairaalassa kahvitauolla yli sata vuotta sitten.

    (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo)
  • Sairaanhoitajaopiskelijat ruukkukasveineen Marian sairaalan pihalla 1928. (Kuva Helsingin kaupunginmuseo)

    Sairaanhoitajaopiskelijat ruukkukasveineen Marian sairaalan pihalla 1928

    (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo)
  • Eskelinin sairaalassa Helsingissä yli 100 vuotta sitten. (Kuva Helsingin kaupunginmuseo)

    Eskelinin sairaalassa Helsingissä yli 100 vuotta sitten

    (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo)
  • Leikkaussali 1930

    Leikkaussali 1930

    (Kuva: Wikimedia Commons)
  • Sairaanhoitajaopiskelijat

    Sairaanhoitajaopiskelijoita kahvitauolla Marian sairaalan edustalla 1929.

    (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo)
  • Uudenvuodenviettoa Eskelinin sairaalassa Helsingissä yli 100 vuotta sitten.

    Uudenvuodenviettoa Eskelinin sairaalassa Helsingissä yli 100 vuotta sitten.

    (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo)
  • Lastenlinnan pihalla kesäkuussa 1960. (Kuvat Volker von Bonin / Helsingin kaupunginmuseo)

    Lastenlinnan pihalla kesäkuussa 1960

    (Kuva: Volker von Bonin / Helsingin kaupunginmuseo)
  • Yhdistysläisiä napapiirillä lokakuussa 1998. Mukana muiden muassa pj. Kristiina Junttila ja ex-pj. Kerstin Skogman.

    Yhdistysläisiä napapiirillä lokakuussa 1998

    Mukana muiden muassa pj. Kristiina Junttila ja ex-pj. Kerstin Skogman.
  • Intraoperatiivista menoa Pohjois-Karjalan keskussairaalassa 1996.

    Intraoperatiivista menoa Pohjois-Karjalan keskussairaalassa 1996

Historiaa…

1800-luvun puolimaissa yhdistykset alkoivat toden teolla muuttaa yhteiskuntaa. Tai oikeastaan luoda sitä. Porvaristo irtautui nousevana luokkana hallitsijan, aateliston ja papiston johtamasta säätyjärjestelmästä. Heidän seuroissaan vallitsi tasa-arvo kuin vastalauseena muuttumattomalle läänityssysteemille etuoikeuksineen ja erivapauksineen. 

Alapuro ja Stenius selittävät:
”Aivan uudella tavalla korostettiin nyt vapaaehtoisen toiminnan merkitystä yhteiskunnan henkisessä ja aineellisessa kehittämisessä. Syntyi sellaisia sivistys- ja hyväntekeväisyysseuroja kuin raittius- ja rouvasväenyhdistyksiä säästöpankkeja ja ensimmäinen vapaaehtoinen palokunta. Sanalla yhdistys oli maaginen viehätysvoima, vaikkei se ulottunutkaan kapean sivistyneen luokan ulkopuolelle.”


Kuva vas: Naisten äänioikeusyhdistyksen aktivistit McCormick ja Parker 1913. (Kuva: Wikimedia Commons.)

Liberaali porvaristo ohjasi kasvavalla voimallaan yleiseksi tavoitteeksi ”itse itseään säätelevän yhteiskunnan”. Yhtäältä siinä toimivat taloudellista etuaan ajavat yksilöt. He muodostivat vasta nyt kunnolla erottuvan ”yksityisyyden sfäärin”. Toisaalta siinä operoivat sosiaalis-ihanteelliset ryhmät aatteineen ja yleisine asioineen. Ne loivat ”porvarillisen julkisuuden sfäärin” eli käytännössä ensimmäisen todellisen kansalaisten julkisuuden. 

Yhdistysvetoinen kansakuntakehitys pääsi täyteen vauhtiin Suomessakin vanhaan sääty-yhteiskuntaan kuuluneen ammattikuntalaitoksen väistyessä 1880-luvun alkuun mennessä. Vapaille yhdistyksille lankesi kulloistenkin erityistarkoitustensa ohella yleiseksi tehtäväksi – Alapuron ja Steniuksen sanoin – ”yhdentää kansa” kansaksi. XIX vuosisadan lopulta lähtien alkoi myös joukkojärjestäytyminen työväenluokan omilla ehdoilla, enemmän tai vähemmän riippumattomasti ”ylhäältä päin” tulevasta ohjauksesta. 

Ensimmäinen tuhansien jäsenten ”valtakunnallinen joukkojärjestö” oli 1874 perustettu Kansanvalistusseura. Sen ohi ajoi 1886 Raittiuden Ystävät (1853–). Seuraavan vuosikymmenen lopulla Suomen Nuorison Liitto (1897–; nyk. Suomen Nuorisoseurat ry.) ylitti ensimmäisenä 10 000 jäsenen haamurajan. Esimerkiksi herätysliikkeet saivat nekin suuria joukkoja mobilisoiduksi, mutta tyypillistä oli jättää virallistamatta liittymistään niiden toimintaan. Vastaavasti monet maahan perustetut naisjärjestöt jäivät jäsenmääriltään sangen pieniksi, kun naiset menivät valmiimmin mukaan ainakin periaatteessa sukupuolittamattoman kansalaistoiminnan yhdistyksiin.

Historioitsija Sulkunen täsmentää tätä murrosta omassa osuudessaan teokseen Kansa liikkeessä. Hänen mukaansa jo raittiusyhdistyksissä tuli esiin uusi nainen: lempeän, anteeksiantavan ja kärsivän olennon rinnalle tai sijaan pääsi tekevä, tahtova ja toimiva hahmo. Raittiin, ahkeran ja säästäväisen miehen kanssa tällainen nainen – tai ensimmäistä kertaa varsinaisen yksityisen ydinperheen ja modernin kodin luonut pari –synnytti ”uuden demokraattisen yhteiskunnan”. 

Sairaanhoitajaopiskelijoita kahvitauolla Marian sairaalan edustalla 1929. (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo)

Sulkunen kirjoittaa:

”Organisoituminen, kansalaistuminen ja uusi sukupuoleen perustuva jako olivat toisiinsa kietoutuneita historiallisia prosesseja. Yhdessä ne muodostivat keskeisen juonteen siinä kokonaiskulttuurisessa uudelleen järjestäytymisessä, jossa suomalainen kansakunta, kansallisvaltio ja kansalaisyhteiskunta saivat hahmonsa.”

Lastenlinnan (1917–) sairaanhoitajia ja ylilääkäri Arvo Ylppö (1887–1992) Helsingin II linjalla sijainneen sairaalan lähikallioilla 1921. (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo)

Suomalaistutkijoiden esitys on linjassa monien muiden yhteiskuntatutkijoiden näkemysten kanssa. Esimerkiksi yhdysvaltalainen sosiologi Eyerman on pitkään paneutunut ’sosiaalisten liikkeiden’ avainrooliin modernistuvassa maailmassa. Hän kiinnittää huomionsa perinteisen, paikallaan pysyvän elämäntavan väistymisestä seuranneisiin ”vapautumisen ja vieraantumisen” ilmiöihin, jotka kumpikin alleviivasivat yhdistymisen mielekkyyttä. 

Vanhoista yhteisöistä irtautuvat kaupunkilaistuvat kansalaiset elivät uusien vaikutussuhteiden paineessa ja toivossa:
Moderniuteen yhdistetyt yhteiskunnalliset muutokset mahdollistivat uusien sosiaalisten verkostojen ja poliittisten identiteettien muodostumisen, esimerkiksi ”vapaaehtoisten yhteenliittymien” syntymisen vastakohtana sellaisille traditionaalisille yhdistyksille, joihin synnytään tai joita pidetään kutakuinkin selviöinä. Vapaat seurat pohjustivat uusia yhteiskunnallisia ja poliittisia minuuksia noille vastikään juurensa menettäneille yksilöille: ne saattoivat ammattiyhdistysten tapaan liittyä työhön tai perustua asuinpaikkaan tai uskontoon. Usein nämä yhdistykset olivat limittäisiä ja kilpailivat yksilöiden huomiosta pyrkiessään vaikuttamaan poliittiseen ja sosiaaliseen suuntautumiseen.

…käytäntöä…

Mikä ihmisiä yhdistää, mikä saa heidät mukaan yhteiseen toimintaan ja mitä yhdistykset välittävät toiminnallaan? 

FORNAn pj. Merja Fordell (oik.) ja siht. Tiina Vainio maailmankonferenssin illanvietossa Uudessa-Seelannissa 2001.

Näin kysyivät politologi Hänninen, kulttuuripolitologi Kangas ja sosiologi Siisiäinen 2003 toimittamansa kirjan esipuheessa. He vastasivat: ”Mukaan vetämisen ja yhteen liittämisen syyt ja vaikuttimet voivat olla hyvinkin erilaisia.” Kolmikko teroitti, että niin ”suuret aatteet” kuin ”pienet teot” ovat aivan tavallisia tekijöitä yhdistymisen taustalla. Jokin ”jokapäiväiseen elämään” kuuluva seikka sinetöi ihmisten liittymisen osaksi joukkovoimaa tai aatteellista yhteisyyttä. 

Maria sairaalan kanslia. (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo)

Osallistumisen motiivina ei tarvitse aina olla itsensä tai maailman muuttaminen. Yhtä hyvin se saattaa olla halu löytää toiminnan tapoja, joissa voi nauttia siitä mitä on joutumatta muutoksen paineen vietäväksi. Harrastustoiminta voi hyvin tarjota mahdollisuuden kumpaankin.

Samassa teoksessa taloustieteilijät Näsi ja Virtanen listaavat koko joukon yhdistyksille kuuluvia tehtäviä. Ne voivat tuottaa palveluja ja siten täydentää julkisen vallan organisaatioita ns. kolmannen sektorin toimijoina. Ne saattavat edustaa ja valvoa kansalaisten etuja ja vaalia ”yhteiskuntahenkeä” tai edistää hyvinvointia. Yhdistyksillä voi olla aatteesta tai pyyteestä juontuva missio ja ”yleishyödyllinen” luonne, jota tuetaan varainhankinnalla erilaisine sijoitus- ja rahoitustoimintoineen. Ne ovat myös ”demokratian ylläpitäjiä ja kehittäjiä”. 

Yhdistyksissä toimivat eivät välttämättä kokouksiin kiirehtiessään, budjettia räknätessään tai virkistysmatkalle osallistuessaan ajattele olevansa kansanvallan ruumiillistumia. Mannerheimintie 44:n toimistohotelli Parlamentissa nykyään sijaitseva FORNAn toimisto ei oikopäätä vertaudu 650 metriä etelämpänä Mansku 30:ssä olevaan Eduskuntataloon. Onhan neliö- ja kuutioeroakin jonkin verran. Mutta kuten kansalaisyhteiskunnan tutkijat kertovat, yhdistysaate ja -toiminta ovat pohjustaneet myös nykyaikaista tasavaltaa, sen instituutioista sopivan hajuraon päässä ja omasta vapaudestaan nauttien. FORNAnkaan panoksesta demokratian hellimiseen ja väkevöittämiseen ei ole epäilyksen häivää.

Yhdistystutkimuksen johtavana nimenä Siisiäinen kuvaa omassa artikkelissaan historiallista käännettä. Hän esittää ikään kuin oman versionsa Alapuron ja Steniuksen hahmotuksesta ja liittää siihen kuin ohimennen myös varoituksen sanan:

Lastenlinnan edustalla 1921 Helsingin Toisella linjalla. (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo)

Sääty-yhteiskunnalle oli tyypillistä, että syntyperä määritti varsin pitkälle myös jäsenyyksiä kulttuurisissa ja sosiaalisissa yhteisöissä. Yhä pidemmälle etenevä työnjako ja yhteiskunnallinen eriytyminen kapeuttavat yksilöiden organisaatiosidoksia. Onkin todennäköistä, että yksilöiden yhteiskuntasidosten määrä kasvaa samanaikaisesti yksittäisten sidosten voiman vähetessä. Yhdistysten erikoistuminen ja työnjako voivat edetä niin pitkälle, että toimijoiden kokonaisvaltaisuustarpeet jäävät tyystin tyydyttämättä, mikä voi sysätä heitä liittymään vähemmän rationaalisiin yhteenliittymiin.

Kokonaisvaltaisuustarpeet?

Aivan jokaista sosiologista käsitettä ei ehkä tarvitse elääkseen hyvää elämää, parantaakseen maailmaa ja kokeakseen toimintansa mielekkääksi. Mutta termissä taitaa olla vinha perä. Ihmisten lähtemistä epäviisaisiin tai esimerkiksi sosiaalieettisesti arveluttaviin joukkoliikkeisiin voi hyvinkin tulkita puutteellisen vertaistuen ja -kritiikin seuraukseksi. Näiden kaikelle ihmisenä kasvamiselle välttämättömien asioiden vaje saattaa vahvistaa houkutusta hurahtaa jopa järjenvastaisiin, tietoa, totuutta ja kriittisyyttä vieroviin tai muutenkin kyseenalaisiin liittoutumisiin. Ja kokonaisvaltaisuuden ohentuminen kokemuksessa omista viiteryhmistä vaikuttaa totta vie riskialttiilta.

Leikkaus Punaisen Ristin sairaalassa Tampereella Johanneksen koululla sisällissodan aikana 1918.

Leikkaus Punaisen Ristin sairaalassa Tampereella Johanneksen koululla sisällissodan aikana 1918. (Kuva: Wikimedia Commons)

Fornalaiset voivat myös kysyä FORNAn luonnetta. Tyydyttääkö 2010- ja 2020-luvun yhdistys aktiiviensa ja muiden jäsentensä kokonaisvaltaisuus­tarpeet? Kuinka suureen määrään FORNAn kuuluisi tässä kunnostautua?

Leikkaussalimuotia
Leikkaussalimuotia

…ja teoriaa

Yhdistymisvapauden maailmalla tärkeimpiin nykytutkijoihin kuuluu ranskalainen sosiologi Laville. Hän painottaa kansalaisten erilaisten yhteenliittymien arkea. Seuroissa ja yhdistyksissä toimitaan aivan jokapäiväisesti koko ajan tehden todeksi demokratiaa tasavertaisuuden pohjalta. Laville ei suinkaan väitä, että kaikki sujuisi aina ja joka assosiaatiossa kuin tanssi. Sisäiset kiistat ovat kansanvaltaisen elämänmuodon näkökulmasta yhtä tärkeitä kuin keskinäinen ymmärrys. Rikkumaton rauhanomaisuutta enemmän painaa riippumaton mahdollisuus etsiä riittävää yksituumaisuutta ja rakentaa yhteisyyttä eripuraisuuksista huolimatta.

Yksiaineksisen ’julkisen sfäärin’ sijaan Laville puhuu monista erilaisista julkisista tiloista. Ja näistä juuri vapaat kansalaisyhdistykset ovat erityisen tärkeitä demokratialle laajemminkin, koska niissä viihtyvät ”vakaumus ja antaumus”. 

Halu tehdä, oppia ja toimia yhdessä ei niiden piirissä alistu ”järjestelmäpakoille” tai ”hallintovallalle”. Vapaaehtoinen yhteen lyöttäytyminen pysyy kyllä jossain suhteessa mahtiin isoissa ja pienissä muodoissaan, mutta kaiken ytimessä on ”vapaa mielipiteen- ja tahdonmuodostus”. Lavillen sanoin yhdistykset tuottavat omalakisia julkisia paikkoja kokeilla ja koetella yhteistä tekemistä: merkittävänä mallina kelle tahansa päättäjälle tai kansalaiselle yhdistysläiset itse ”määrittelevät keskenään oman toimintansa muodot”. 

”Muistojuhlan perustamisestaan 25 vuotta sitten voipi täkäläinen kirjanpainajain yhdistys viettää tänä vuonna. Se oli nim. v. 1869, kun täällä perustettiin eräs yhdistys, Kirjanpainajain lukuyhdistys, joka monen vuoden virkeän elämänsä jälkeen hajaantui, vaan alkoi taas uudelleen toimintansa v. 1881 nimellä Kirjanpainajien soitto- ja lukuyhdistys. Vuonna 1885 laadittiin uudet säännöt ja nimi muutettiin [muotoon] Kirjanpainajain yhdistys Helsingissä.”
Uutinen Gutenberg-lehden numerossa 4/1894.

”Osakunnista voi sanan tiukassa ja virallisessa mielessä puhua vasta vuodesta 1663 alkaen. Mutta jo monia vuosia ennen sitä oli osakuntaelämä Uppsalassa jo täysin kehittynyttä: oli kokoonnuttu yhdistyksiin, jotka perustettiin samoilta kotiseuduilta tulleiden kesken, ja yhdistyselämä kukoisti, vaikka yliopiston johto sitä katsoikin hyvin nurjamielisesti.”   

Personhistorisk Tidskrift -lehden vuosikerrasta 1904. 

”Föreningen har under året varit samlad till 2 festliga samkväm, som varit ganska lifligt besökta. Så länge föreningen saknar eget hem, komma emellertid alltid en del yttre omständigheter att verka hämmande på den kamratliga samvaron, och det är blott att på det lifligaste hoppas, att föreningens byggnadsfråga i icke alltför aflägsen framtid skall finna sin lösning och att de sporadiska tillfällen till verklig kamratligt föreningslif utom förhandlingarne, som under våra nuvarande husvilla tider en och annan enstaka mer eller mindre dyrbar fest kan gifva, skall ersättas af enkel men ofta upprepade samkväm inom egen dörr.” 

Ur Uppsala Läkareförenings Förhandlingar, årg. 1906. 

FORNA on tehty jäsenilleen

Se on olemassa, jotta fornalaiset voisivat tulla ammatissaan paremmiksi vahvistamalla tietojaan ja taitojaan itse valitsemillaan keinoilla, omaa kallista – hiellä ja vaivalla hankittua – vapauttaan vaalien. Tämä jos mikä on kokonaisvaltaisuutta sanan painokkaimmassa merkityksessä. Ja kokemus sellaisesta lankeaa taatusti lopulta potilaidenkin hyväksi. Äkkiä aatteellisuus ei olekaan vain abstraktia tai höttöä. Se on mukana itse teossa.

Nykyisessä läpiviihteellistyneessä kulttuurissamme ammattitaidon ylläpitoon ja kohentamiseen satsaavat yhdistykset ovat ratkaisevan tärkeitä luovan ja kriittisen ajattelun keskuksia. Vaikka yhdessä kokemisen silkka ilo ja hauskuus ovatkin merkittävä osa toiminnan mielekkyyttä, ne kiinnittyvät näissä yhteyksissä olennaisella ja luontevalla tavalla pyrkimykseen kuunnella, keskustella, perustella ja korjata näkemyksiään jatkuvan oppimisen hengessä. Puolivillaisen itse- ja yhteisökehittämisen aikakaudellamme yhdistykset tarjoavat mahdollisuuden kunnolla ravitsevaan kokemusten- ja ajatustenvaihtoon.

Vapaaehtoisuuden ja viehätyksen säilyttävä kansalaistoiminta yhdistyksissä on omiaan tukemaan arvostelukyvyn ja tilannetajun kaltaisia seurallisia hyveitä ja valmiuksia. Kriittinen kansalaisuus kehittyy oletettavasti parhaiten oloissa, joissa itsenäinen ponnistelu ajattelutaitojen hiomiseksi kohtaa monipuolisia mahdollisuuksia jakaa tietoa ja hankkia yhteisiä kokemuksia.

Parhaimmillaan föreningsliv on vastapainoa niin työlle kuin yksityiselämälle. Se on elämän suloisuutta ja merkityksellisyyttä yhdessä erikoisen herkullisessa ja vaikuttavassa muodossaan. Ja se on toimintaa sellaisen tekemisen piirissä, jossa kuningatar tai kuningas ei käske, kauppias tyrkytä tai konsultti kehota. Kansanvaltaa ja kansalaistoimintaa saattavat kyllä uhata aika ajoin näiden tavalla tai toisella julkista sfääriä itselleen (uudelleen tai ensi kertaa) omimaan pyrkivien tahojen intressit. 

Mutta elävä kansalaisyhteiskunta ja seuraelämä ovat parhaat vastamyrkyt näille valtausyrityksille. Yhdistys on hyvästä halusta yhdessä pysyvien pyrintö, josta moderni kansanvaltainen maailmamme – tai ainakin sen paras osa – on päässyt syntymään vanhojen mahtien tilalle, entisyyden raunioille. Tästä on FORNAkin hyötynyt ja tätä yleistä hyvää se edustaa erityisten tehtäviensä ohessa.

  • Royal Brisbane -sairaalan sairaanhoitajat äänestämässä töiden lomassa 1938 Australian parlamenttivaaleissa.

    (Kuva: Wikimedia Commons)
  • Louisianalaislähtöinen sairaanhoitajaopiskelija Lydia Monroe kuvattuna 1944 chicagolaisessa Provident-sairaalassa.

    (Kuva: Jack Delano / Wikimedia Commons)
  • Dome-sairaalan leikkaussali Britannian Brightonissa

    (Kuva: Wikimedia Commons)

Kirjallisuus

Associations et action publique. Toim. Jean-Louis Laville & Anne Salmon. Desclée de Brouwer, Paris 2015.

Risto Alapuro & Henrik Stenius, Kansanliikkeet loivat kansakunnan. Teoksessa Kansa liikkeessä. Toim. Risto Alapuro, Henrik Stenius, Ilkka Liikanen & Kerstin Smeds. Kirjayhtymä, Helsinki 1987, 7–52.

Sakari Hänninen, Anita Kangas & Martti Siisiäinen, Esipuhe. Teoksessa Mitä yhdistykset välittävät. Tutkimuskohteena kolmas sektori. Toim. Sakari Hänninen, Anita Kangas & Martti Siisiäinen. Atena, Jyväskylä 2003, 7–10.

Ron Eyerman, Modernity and Social Movements. Teoksessa Social Change and Modernity. Toim. Hans Heferkamp & Neil J. Smelser. University of California Press, Berkeley 1992, 37–54.

Jean-Louis Laville, Demokratia ja talous. Sosiologisen lähestymistavan pohjaksi (Démocratie et économie. Éléments pour une approche sociologique, 2003). Suom. Jarkko S. Tuusvuori. niin & näin 2/2012.

Salme Näsi & Aila Virtanen, Aatteesta ja rahasta – näkökulmia yhdistysten toimintaan ja talouteen. Teoksessa Mitä yhdistykset välittävät. Tutkimuskohteena kolmas sektori. Toim. Sakari Hänninen, Anita Kangas & Martti Siisiäinen. Atena, Jyväskylä 2003, 167–189.

Martti Siisiäinen, Vuoden 1997 yhdistykset. Teoksessa Mitä yhdistykset välittävät. Tutkimuskohteena kolmas sektori. Toim. Sakari Hänninen, Anita Kangas & Martti Siisiäinen. Atena, Jyväskylä 2003, 11–37.

Irma Sulkunen, Naisten järjestäytyminen ja kaksijakoinen kansalaisuus. Teoksessa Kansa liikkeessä. Toim. Risto Alapuro, Henrik Stenius, Ilkka Liikanen & Kerstin Smeds. Kirjayhtymä, Helsinki 1987, 157–175.